”Tänään ehdin viimeinkin kirjoittamaan vähäsen, sillä Olin kaverin kanssa tallilla hoitamassa hevosia ja yhden ihanan hevosen ja sen omistajan kanssa päästiin kokeilemaan lännen satulaa! Satula oli siis ihan mittatilaustyönä tehty, koska on hankala saada issikalle sopivaa satulaa, koska useimmat painavat liikaa. Sillä oli todellakin paljon hankalampi ratsastaa verrattuna koulusatulaan ja tuntui, kuin olisi ollut kokoajan etuistunnassa. Muutamia puomeja laukkailtiin kaverin kanssa ja sitten mentiin pienelle maastoreissulle. Hevosen nimi on muuten Dana ja se on sellainen söpö ruunikko, joka rakastaa herkkuja.”